158 päivää takana ja 158 päivää edessä

     

Nyt ollaa sitten puolessa välissä vaihtarivuotta. Tuntuu ihan uskomattomalta vieläkin. 158 päivää olen täällä jo ollut ja 158 päivää vielä edessä.  On kyl ristiriitaset fiilikset. Enää 158 päivää ja nään taas kaikki rakkaat ihmiset joita on ikävä, mutta toisaalta mulla on enää158 päivää olla täällä mun ihanan ja rakkaan  host-perheen kanssa ja nauttia tästä kaikesta. 

Ei ole ollut kuitenkaan  ihan helppoa täällä olo.Mulle täällä kavereiden saaminen on ollut jotenkin hankalaa, olen ollut oma itseni mutta ei ole kemiat kohdannut ihmisten kanssa. Olen yrittänyt kovasti. Kuitenkin on aina joku kenen kanssa jutella koulussa, mutta koulun ulkopuolella ei tule heidän kanssa aikaa vietettyä. Pari kaveria on kuitenkin joiden kanssa tulee joskus aikaa vietettyä, mutta ei kauhean useasti. Välillä on ollut sellanen fiilis että olen jotekin epäonnistunut vaihtarina, kun en ole saanut kavereita ja silleen. En yritä haluaa antaa sellaista kuvaa että vaihtarina oleminen on surkeaa ja kurjaa. Sitä se ei ole. Tämä on ihanaa ja erillasita! Haluan vain kertoa minkälainen minun kokemus on tähän mennessä ollut ja haluan olla rehellinen siitä. Koska minulla oli sellainen mielkuva vaihtarina olemisesta että kavereiden saaminen on tosi helppoa ja elämä on vain juhlimista ja tosi helppoa täällä. Joillakin se on varmaa tällaista.  

 Vaikka koulusta en ole saanut kauhean monta kaveria, on muista vaihtareista tullut todella tärkeitä minulle ja heistä on löytynyt todella monta hyvää ystävää. Odotan aina innolla heidän näkemistä. Ensi viikonloppuna on midorientationja nään taas kaikki vaihtarit pitkästä aikaa. Heidän lisäksi sain täältä toisen perheen, ja en voisi olla yhtään onnellisempi siitä. En ymmärrä miten näin lyhyessä ajassa heistä on tullut osaminun perhettä. Ajatus lähtemisestä tuntuu ihan kamalta, en halua jättää heitä. Yleensä viikonloppuisin vietän aikaa perheeni kanssa täällä ja meillä on aina hauskaa! Voin jutella heille mistä tahansa ja he ovat auttaneet jos on ollut koti-ikävä tai jokin muu on painanut mieltä. Jouluna ja kiitospäivänä kun olimme Georgiassa host-äitini isän luon, ne ajat olivat ehkä parhaimmat ajat täällä ollessani. Olin osa tätä perhettä ja nautin joka hethestä siellä. Host-äitini isästä tuli todella läheinen minulle ja voin kutsua häntä my grandpa. 

 En kadu lähtöäni vaihtoon yhtään. Olen oppinut itsestäni todella paljon täällä ja mulla on ollut aikaa tehdä asioita mitä haluan ja mistä pidän.  Tiedän tämän kokemuksen jälkeen että selviän mistä vain. Täällä oleminen on opettanut minulle niin paljon kaikkea ja olen oppinut arvostamaan mien asiat ovat Suomessa; kaverit, perhe, koulu, liikkuminen, ruoka, shoppailu :D. Vaikka välillä tulee vähän yksinäinen fiilis ja koti-ikävä, niin yritän ajatella kaikkea hyvää mitä on täällä tapahtunut. Tämä on ihan uskomaton kokemus ja vieläkin tuntuu välillä unelta!

                                      

                                   

 Vaikka tuntuu välillä vaikealta kuitenkin nyt kun mietin kulunutta aikaa niin vain kaikki hyvät ja ihanat ajat tulee mieleen. Mulla on vielä paljon aikaa tehdä tästä vuodesta ikimuistoinen, mikä se on ollut tähän asti. En anna ikävän ja murehtimisen, tai minkään muun pilata aikaani täällä!

 

   Haleja ja terkkuja kaikille,

                                          Peppi    

 

    

Living in Paradise

  Apuaa, en ole kirjotannut todella pitkään aikaan. Mitään erikoista ei ole edes tapahtunut, enkä tiedä mihin kaikki aika on mennyt. Kaikipuolin hyvin menee vähän on ollut koti-ikävä. Koulu alko pari viikkoa sitten ja tavallista arkea on tullut vietettyä. Viime viikonloppuna suunnattiin Wellingtoniin, tunti pohjosemmaksi Miamista, kun mun veljellä oli jalkapalloturnaus. Lauantaina kävin vähän kierteleen vaatekaupoissa, mutta en löytänyt yhtään mitään! Mutta haittaa niin paljoon. Nyt kun jalkapallo loppu niin en tiedä mitä teen seuraavaksi. Ajatuksena oli aloittaa tennis, mutta sitten mun host-äiti ehdotti että voisin ottaa purjehduskurssin tai jotain koulun ulkopuolelta. Niin nyt yritän etsiä josko löytäisin jotain muuta.

                        

Ajattelin nyt antaa teille pikkuesittelyn tästä paikasta, missä asustelen. Kun vuosi sitten mietin, että miltä mun asuinalue jenkeissä näyttäisi, en osannut kuvitella mitään tämänkaltaista. Tuntuu et olisin lomalla kokoajan.

Islamorada on osa saariryhmää floridan etelä kärjessä, suunnilleen puolivälissä saariryhmää. Tää on todella pieni paikka, todella pieni. Koko saariyhteisöllä asuu yhteensää noin 80,000 ihmistä eli suunnilleen saman verran kun Porissa, joista Islamoradalla  asuu 6 000 eli saman verran kuin Siuntiossa. Tämä saari on vähän isompi kuin Maarienhamina siis vain se pääkaupunki. Eli ei ole kauhean iso. Ei ole yhtiäkään liikennevaloja. Tää on onneks tosi hyvä mulle, kun mun suunnistus taidot ei ole mitkään parhaimmat. Täällä ei voi eksyä,  periaatteessa saaren läpi kulkee yksi tie, joka on valtatie. Sen molemmilla puolilla on kaikki yritys ja kauppatoiminnot. Niiku tosta kartasta näkyy niin täällä on pari korttelia joissa on sitten kaikki kodit.

 

Okei toi on aika pieni kuva, toivottavasti siitä saa jotain selvää.

 Saari on ihan littana ei oo yhtään ylä tai ala mäkiä. Älkää nyt saako kuvitelmaa ettei täällä ole yhtään mitään. Pääsen pyörällä kulkeen mun lähikauppaan, postiin ja mitä täs nyt on lähellä, mikä on just hyvä. Täällä on aikalailla vaan kauppoja turisteille, koska täällä on pari hotellia joten kaikki toiminta on suunnattu turisteille. Pari pientä ruokakauppaa, posti, kirjasto, ravintoloita, kirkko, kampaamo ja siinä se oikestaan on.  Mun koulu on toisella saarella ja sinne kestää noin 15 minuuttia autolla, mikä ei ole paha, siellä on kans sitten vähän enemmän tekemistä esimerkiksi elokuvateatteri. Suurin osa mun koululaisista asuu 30 minuutin päästä musta. Täällä ei ole oikeastaan julkista liikennettä, mutta toisaalta tää on niin pieni paikka ettei tarvitsekaan. Vapaa ajalla moni harrastaa jotain vesiurheilua tai menee veneileen.

Tykkään tästä paikasta, sää on ihana melkein joka päivä, saan ihastella joka aamu auringonnousua ja minusta tuntuu että täällä ei voi muuta kuin nauttia. Rakastan mennä tohon mun takapihalle lukeen kirjaa, kuunteleen musiikkiatai vaan ihasteleen merimaisemaa. Siihen ei vaan kyllästy. Kuitenkin kaipaan omaa kotia ja sen ympäristöä, kaipaan sitä vapautta kun pääsee liikkumaan kaikkialleitsenäisesti ja pääsee shoppaileen ihan milloin vaan :D 

Voisin kuvitella asuvani täällä sitten kun olen 70 vuotias ja ei tarvitse käydä töissä ja voisin vain nauttia ihanasta maisemasta ja lämmöstä jokapäivä.

  Tässä on nyt jotain tietoo tästä paikasta, en tiedä oiekin että mitä voisin kertoa.

   

Haleja kaikillle,

                       Peppi

After Christmas

Hyvää uutta vuotta kaikille, tälleen vähän myöhässä! Ei ole ollut kauheasti aikaa kirjotella tänne, kun olin kaksi viimestä viikoa Albanyssa, Georgiassa mun perheen ukin luona. Lähdettiin sitten heti joulun jälkeen, 26. päivä, ajamaan kohti Georgiaa mun host-äidin ja toisen pikkuveljen kanssa. 

 Rakastan vaan sitä paikkaa tosi paljon, muistuttaa mua Suomesta ja siellä on tosi kaunista! Välillä kiva saadavähän vaihtelua tästä säästäkin. Siellä oli sellaset 10 astettajoka päivä, tuntu kyl tosi kylmältä. Viimisenä päivänä lämpötila laski jopa 3 astettapakkasen puolelle, siinä vaiheessa olin ilonen että lähdettiin takasin kohti Floridan lämpöä. Noin kylmää säätä en kaipaa!

 Kauheesti siellä ei ole tekemistä, Albany ei ole kauhean iso paikka. Mutta olin tosi onnelinen koska sain viettää enemmän aikaa mun ihanan perheen kanssa ja host-äitini isän ja äitipuolen kanssa. Heistä on tullut myös tosi läheisiä mulle. Oli ihanaa vaan pelata pelejä, kattoa leffoja ja syödä yhdessä.  Aika meni siellä taas liian nopeasti enkä edes muista mitä kaikkea tein. 

28. päivä sain kuulla surullisia uutisia Suomesta. Mun pappa nukkui pois. Uutinen tuli järkytyksenä ja varsinkin kun kuulin siitä mun host-äidiltä kun mun oma puhelin ei toiminut. Sinä päivänä oli kyyneleet silmissä useampaan otteeseen. Onneksi mulla oli ihana perhe tukemassa ja piristämässä mua koko päivän ajan. He tekivät kaikkensa jotta mulla olisi parempi olo, enempää en olisi voinut toivoa.    

 Uuden vuoden aattona illalla mentiin sellaseen huvittelupaikkaa, missä oli kaikkea tekemistä lapsille ja nuorille. Siellä oli lazertact, erillaisia pelejä, miniautoilla ajamista, minigolf ja kaikkea muuta kivaa. Oli kyl kivaa, sain vietettyä aikaa mun nuorimman veljen kanssa enemmän. 

                     

                         mun veli ja sen pappa 

Yksi päivä kävin host-äidin kanssa vähän shoppaillemassa, mutta ei nyt tarttunut yhtään vaateita mukaan, mutta neljä kirjaa, joista yks oli kokkikirja ja matkalaukku tuli ostettua. Olen täällä alkanut taas pitkästä aikaan lukemaan enemmän. Rakastan lukemisesta ja täällä on ollut enemmän aikaa lukemiselle :) Löysin kanssa matkalaukun, mitä olen yrittänyt etsiä jo pitkän aikaa, koska tota tavaraa on kummasti tullut lisää.      

Tuli tuolta reissulta taas yksi erillainen kokumus mukaan. Tämä tyttö meni veljen ja hänen papan kanssa metsästämään. Olin itseasiassa aika innoissani siitä, koska mulla on pari sukulaista jotka käy useasti metsästämässä. Juu, ei ole tullut ikinä sitä koettua aikaisemmin. Mulla oli yllä sellanen metsästyspuku ja se oli onneksi lämmin, koska en tiedä miten muuten olisin selvinnyt sieltä. Ajettiin tunti pois päin Albanysta ja päädyttiin sellasen metsän reunalle. Siellä oli sellanen tähystysmaja (en tiedä miksikä sitä kutsutaan) missä istuttiin sellaset kaksi ja puoli tuntia ihan hiljaa. Täytyy myöntää ettei aika kulunut kauhean nopeasti. Ensimmäiset kymmenen minuuttia jaksoin katsella ympärilleni ja etsiä peuroja mutta sen jälkeen alko jotekin tylsistyttää kun mitään ei näkynyt. Mun veli ampui yhden punailveksen ja se oli hirveetä katsoa sen kuolevan. Myöhemmin mä  bongasin pari peuraa, ne oli ainoat mitä nähtiin koko aikana. Ne oli kuitenki liian kaukana ampumiseen ja vähän ajan päästä ne pelästyi jotain ja juoksi pois. Olin itseasiassa iloinen että ne oli liian kaukana. En usko että olisin voinut katsoa kun ne ammutaan. Kun pimeä saapui, suunnattiin takaisin kotiin. Loppujen lopuksi oli kiva kokemus, vaikka olikin vähän pitkäveteinen suurimmaksi osaksi. 

                                                                                    

                            

                               :D

 Viimeisenä päivänä juhlittiin pikku veljen synttäreitä etukäteen yhdessä hänen isovanhempien kanssa. Mentiin syömään meksikolaiseen ravintolaan. Meksikolainen ruoka on aikalailla erillaisia tortilloita ja tacoja, mutta valinnanvaraa on monta. Täällä on tultu syötyä enemmän meksikolaista ruokaa, kun host-perheeni tykkää siitä todella paljon. Olen aina tykännyt meksikolaisestaruoasta ja täällä olen ihastunut siihen vielä enemmän.  

 Tällasta täällä on tapahtunut, huomenna alkaa taas koulu ja normaali arki jatkuu.

Paljon haleja kaikille!

      Peppi