Rakastan vaan sitä paikkaa tosi paljon, muistuttaa mua Suomesta ja siellä on tosi kaunista! Välillä kiva saadavähän vaihtelua tästä säästäkin. Siellä oli sellaset 10 astettajoka päivä, tuntu kyl tosi kylmältä. Viimisenä päivänä lämpötila laski jopa 3 astettapakkasen puolelle, siinä vaiheessa olin ilonen että lähdettiin takasin kohti Floridan lämpöä. Noin kylmää säätä en kaipaa!
Kauheesti siellä ei ole tekemistä, Albany ei ole kauhean iso paikka. Mutta olin tosi onnelinen koska sain viettää enemmän aikaa mun ihanan perheen kanssa ja host-äitini isän ja äitipuolen kanssa. Heistä on tullut myös tosi läheisiä mulle. Oli ihanaa vaan pelata pelejä, kattoa leffoja ja syödä yhdessä. Aika meni siellä taas liian nopeasti enkä edes muista mitä kaikkea tein.
28. päivä sain kuulla surullisia uutisia Suomesta. Mun pappa nukkui pois. Uutinen tuli järkytyksenä ja varsinkin kun kuulin siitä mun host-äidiltä kun mun oma puhelin ei toiminut. Sinä päivänä oli kyyneleet silmissä useampaan otteeseen. Onneksi mulla oli ihana perhe tukemassa ja piristämässä mua koko päivän ajan. He tekivät kaikkensa jotta mulla olisi parempi olo, enempää en olisi voinut toivoa.
Uuden vuoden aattona illalla mentiin sellaseen huvittelupaikkaa, missä oli kaikkea tekemistä lapsille ja nuorille. Siellä oli lazertact, erillaisia pelejä, miniautoilla ajamista, minigolf ja kaikkea muuta kivaa. Oli kyl kivaa, sain vietettyä aikaa mun nuorimman veljen kanssa enemmän.
Yksi päivä kävin host-äidin kanssa vähän shoppaillemassa, mutta ei nyt tarttunut yhtään vaateita mukaan, mutta neljä kirjaa, joista yks oli kokkikirja ja matkalaukku tuli ostettua. Olen täällä alkanut taas pitkästä aikaan lukemaan enemmän. Rakastan lukemisesta ja täällä on ollut enemmän aikaa lukemiselle :) Löysin kanssa matkalaukun, mitä olen yrittänyt etsiä jo pitkän aikaa, koska tota tavaraa on kummasti tullut lisää.
Tuli tuolta reissulta taas yksi erillainen kokumus mukaan. Tämä tyttö meni veljen ja hänen papan kanssa metsästämään. Olin itseasiassa aika innoissani siitä, koska mulla on pari sukulaista jotka käy useasti metsästämässä. Juu, ei ole tullut ikinä sitä koettua aikaisemmin. Mulla oli yllä sellanen metsästyspuku ja se oli onneksi lämmin, koska en tiedä miten muuten olisin selvinnyt sieltä. Ajettiin tunti pois päin Albanysta ja päädyttiin sellasen metsän reunalle. Siellä oli sellanen tähystysmaja (en tiedä miksikä sitä kutsutaan) missä istuttiin sellaset kaksi ja puoli tuntia ihan hiljaa. Täytyy myöntää ettei aika kulunut kauhean nopeasti. Ensimmäiset kymmenen minuuttia jaksoin katsella ympärilleni ja etsiä peuroja mutta sen jälkeen alko jotekin tylsistyttää kun mitään ei näkynyt. Mun veli ampui yhden punailveksen ja se oli hirveetä katsoa sen kuolevan. Myöhemmin mä bongasin pari peuraa, ne oli ainoat mitä nähtiin koko aikana. Ne oli kuitenki liian kaukana ampumiseen ja vähän ajan päästä ne pelästyi jotain ja juoksi pois. Olin itseasiassa iloinen että ne oli liian kaukana. En usko että olisin voinut katsoa kun ne ammutaan. Kun pimeä saapui, suunnattiin takaisin kotiin. Loppujen lopuksi oli kiva kokemus, vaikka olikin vähän pitkäveteinen suurimmaksi osaksi.
:D
Viimeisenä päivänä juhlittiin pikku veljen synttäreitä etukäteen yhdessä hänen isovanhempien kanssa. Mentiin syömään meksikolaiseen ravintolaan. Meksikolainen ruoka on aikalailla erillaisia tortilloita ja tacoja, mutta valinnanvaraa on monta. Täällä on tultu syötyä enemmän meksikolaista ruokaa, kun host-perheeni tykkää siitä todella paljon. Olen aina tykännyt meksikolaisestaruoasta ja täällä olen ihastunut siihen vielä enemmän. Tällasta täällä on tapahtunut, huomenna alkaa taas koulu ja normaali arki jatkuu.
Paljon haleja kaikille!
Peppi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti