perjantai 28. maaliskuuta 2014

Hyvää pääsiäistä!

Anteeksi taas pitkä tauko, oon ollut hiukan laiska tämän bloggauksen kanssa, mutta koitan aloittaa taas kirjottamaan useammin. Mulla menee hyvin ja  voi uskoa että on enää 73 päivää jäljellä, aika on mennyt niin nopeasti. Enkä voi uskoa että olen ollut melkein vuoden poissa kotoa ja saanut kokea tämän kaiken.

                              
Alle 20 päivän päästä tämä tyttö ottaa suunnaksi Bostonin! Oon niin innoiossani, olen odottanut tätä niin pitkään. 

                                   
Viime viikolla istuttiin host perheen kanssa katsomassa kuun pimennystä ja näin samalla tähdenlennon! 
                 
  Spring Break oli melkein kolme viikkoa sitten, muuta voisin lyhyesti kertoa mitas silloin tapahtui. Se on periaattessa sama kuin hiihtoloma mutta kuukauden myöhemmin. Päätettiin jäädä host-perheen kanssa tänne, eikä menty Georgiaan, joten vietettiin aikaa täällä. 
Tiistaina mentiin melomaan sellaselle pikkusaarelle. Sinne oli vajaa puolen tunnin matka. Käveltiin siellä ympäriinsä ja jatkettiin vielä melomista vähän kauemmaksi. Meidän oli tarkoitus mennä snorklaamaan, mutta nähtiin sitten hai vähän matkan pääästä, joten ei innostanut mennä veteen sen jälkeen :D Oli kuitenki tosi kivaa ja oli ihana ilma! kaytiin airboat-ajelullle, mikä on siis vene jonka perässä on iso moottori, joka pitää kauheeta metlelii ja antaa vauhtia veneeseen. Ajeltiin sellasella matalalla kaislikko aluella ja pysähdyttiin pariin kertaan katsomaan alligraattoreja ja käytiin sellasessa pienessä intiaani kylässä. Se oli tosi hauskaa!! 
Sen jälkeen suunnattiin Key Biscuit rannalle Miamiin ja siellä käveltiin vaan rantaa pitkin. Olin niin tuon loman tarpeessa ja oli ihanaa olla tekemättä mitään ja makoillavaan auringossa.


    

                                  

                                  

     



                                     

                                            
Tämä oli nyt tosi lyhyt mutta kirjottelen lisää joku päivä :) ja iloista pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti