lauantai 17. toukokuuta 2014

Boston

                      
Heippa kaikille! Olin viikko sitten Bostonissa viikon ajan host-perheeni kanssa lomailemassa. Mun pikkuvelj teki luokkaretken Bostoniin joten liityin host-äitini kanssa heidän luokkaretkeen. Mentiin kuitenkin pari päivää aikasemmin kun kaikki muut joten saatin rauhassa kierellä kaupunkia.  En ole ennen käynyt Bostonissa ja luulin että se on saman tyyppinen kun New York: korkeineen pilvepiirtäjinee ja tosi iso kaupunki, mutta ei se ollut. Oli paljon parempi! Rakastuin Bostoniin ihan heti! Ihana ja todella kaunis kaupunki. Viijkon aikana ehdittiin  nähdä ja tehdä vaikka mitä. Lennettiin Miamista Bostoniin sunnuntaina ja heitettin matkalaukut meidän hotelliin ja suunnattiin heti tutkimaan kaupunkia. En ole päässyt  käyttämään metroa koko täällä olemisen aikana kertaakaan ja olin aivan super innoissani kun meidän piti käyttä metroa aina kun liikkuttiin paikasta toiseen, tuntu tosi kotoselta :). 
Bostonilla on tosi  mielenkiintoinen historia ja kaupunki on täynnä historiallisia rakennuksia, joten kierreltiin kattomassa niitä. Viikon aikana liikuttiin aikalailla pikkuveljeni luokan kanssa, mutta ei haittanut tehtiin kaikkea tosi mielenkiintoista. Käytiin katsomassa pesäpallo peli, mikä oli tosi hyvä ja Bostonin Red Sox joukkue voitti! Käytiin parissa museossa, Boston avkaario, mikä oli upea ja tehtiin whale watching. Whale watchnig oli siis venereissu kauemmaksi Bostonista ja mentiin siis katsomaan valaita. Oli aika hienoo, nähtiin tosi monta valasta. Yksi päivä suunnattiin Salem nimiseen kylään, joka on puolen tunnin junamatkan päästä. Oli kyllä todella ihana viikko näin niin paljon kaikkea uutta ja oli ihanaa olla pitkästä aikaa kaupungin keskellä, on ollut niin ikävä kaupungin hälinää ja metroa. 
Huomasin kuitenkin että olen liian tottunut tähän  Floridan säähän. Parina ekana päivänä olin ihan jäässä ja olin pakannut vaan t-paitoja, kun ajattelin et sielläkin olisi lämmin. Joten mun piti loppujen lopuksi mennä ostamaan uusi takki ja sellanen villapaita itselleni että pysyn lämpimänä kun oli vaan 10 astetta. Onneksi loppu viikosta sää oli parempi ja oli  yli 15 astetta joka päivä, sellanen ihana kevät sää. mutta oli kyl liian kylmä mulle. En tiedä miten pärjään sitten  kun tulen takaisin sinne. 
Kuvia tuli otettua tosi palkon mutta tein muutaman kollaasin noista kuvista, niin saatte vähän kuvaa millasta oli Bostonissa :)

                       
                                                 Red Sox pesäpallo areena

                       

                       

   
1. Mun pasta, joka tarjottiin suoraan pannusta. 2.suklaa fondue. 3. Kiinalaisia pikkuleivoksia.

Halusin myös kokeilla erillaisia ruokia, kun oli Bostonissa. siellä oli Chinatown joten mentiin syömään yks kerta kiinalaista ja Pikku-Italia, joka oli täynnä italialaisia ravintoloita ja oli kyllä tosi hyvää! Käytiin myös todella monessa pikku leipomossa ka ostettiin aina jotain uutta, mitä ei oltu ennen kokeiltu. Tuli syötyä kiinalaisen ja italialaisen ruoan lisäksi thaimaalaista, intialaista ja kaikkea muuta hyvää. Ja join ehkä maailman parhaan kaakaon tuolla ollessani Max Brenner nimisessä ravintolassa.

                     

                     

                    

                    

                    

                    

                    

                    

Haluun niin takaisin Bostoniin, mutta oon niin innoissani kun saan nähdä rakkaan perheeni huomenna oli 250 päivä jälkeen! juu elikkä mun äiti ja siskot olis tulossa tänne kattoon minkälaista mun elämä täällä paratiisi saarella on! Nyt meen kuitenki viettään aikaa host-perheeni kanssa, mikä on kuin toinen perhe mulle.
Halit ja pusut!
-peppi











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti